Rammstein Suomeen – jälleen kerran

Rammsteinin fanit ilahtuivat, kun tieto yhtyeen saapumisesta Suomeen julkaistiin. Rammstein on keikkaillut Suomessa kohtalaisen usein, mutta tahti näyttää nykyisin olevan vain kiihtymään päin. Yhtye saapuu Suomeen jälleen vuonna 2023, mikä on tietysti saanut Suomen kansan sekaisin. Liput alkoivat liikkumaan heti, kun ne tulivat myyntiin. Rammsteinin keikalle lippuja ostettaessa täytyykin olla nopea, jotta saa varmasti liput itselleen.

Tämän Saksasta lähtöisin olevan yhtyeen fanikunta on levinnyt todella laajalle. Vaikka Rammstein esittää pääsääntöisesti saksankielistä musiikkia, ei sillä ole merkitystä. Ihmiset kuuntelevat sitä silti, ja oppivat saksaa siinä sivussa. Yhtye on perustettu vuonna 1994, joten sillä on jo pitkä historia. Osa faneista on ollut bändin mukana aina alusta lähtien. Toiset taas ovat löytäneet bändin vasta myöhemmin, kun bändiltä on alkanut ilmestyä radiohittejä. Hitit, kuten America ja Mutter, ovat varmasti kaikkien tuntemia. Ne kuullaan yhä edelleen Rammsteinin keikoilla, joten sinällään myös radiohiteistä pitäville Rammstein-faneille on luvassa jotakin tuttua.

Rammsteinin historia Suomessa

Kuten todettua, Rammstein on keikkaillut Suomessa useita kertoja. Ensimmäisen kerran yhtye esiintyi Helsingin jäähallissa vuonna 2001. Siitä lähtien esityksiä on ollut tasaiseen tahtiin. Vuonna 2002 yhtye nähtiin Seinäjoen Provinssirockissa. Vuonna 2004 se piti oman konserttinsa Hartwall Areenalla Helsingissä ja vuonna 2005 Rammstein soitti Turun Ruisrockissa. Vuonna 2010 yhtyeen faneja hemmoteltiin kunnolla, kun Rammstein nähtiin Suomessa jopa kaksi kertaa. Alkuvuodesta se soitti jälleen Hartwall Areenalla ja kesällä Provinssirockissa. Seuraava Hartwall Areenan konsertti oli vuonna 2012, jota seurasi esiintyminen Helsingin Rock the Beach –festivaaleilla vuonna 2013.

Vuodet 2016 ja 2017 menivät festivaaleilla, eli Provinssissa ja Rockfestillä. Elokuussa 2019 Rammstein soitti jopa kaksi keikkaa Ratinan stadionilla, Tampereella. Konsertit olivat niin suosittuja, että järjestäjä joutui järjestämään myös toisen konsertin. Tämän vuoksi keikkoja oli kaksi. Kaksipäiväiset konsertit toteutuvat myös vuonna 2023. Rammstein soittaa kaksi peräkkäistä päivää Helsingin olympiastadionilla, joten kyseessä ovat todella suuren luokan konsertit. Molemmat konsertit ovat osa Rammsteinin Europe Stadion Tour 2023 –kiertuetta, joka tulee olemaan massiivinen konserttikiertue.

sensational