Monthly Archive:: augusti 2020

Pakkauslista ulkomaan festareille

Monen musiikinystävän unelmana on päästä festareille, jotka ovat ulkomailla. Tämä onkin helppo toteuttaa nykyaikana, mutta tiettyjä asioita tulee kuitenkin ottaa huomioon. Alla listaamme asioita, jotka tulisi ottaa huomioon, kun suunnitelmissa on lähteä festivaaleille ulkomaille. Perinteiset festivaalit Suomessa vaativat oman valmistautumisensa, mutta ulkomaille lähtiessä astuu kuvioon mukaan tiettyjä asioita, joita Suomessa ei tarvitse ottaa huomioon. Ota

Keikkavieraan muistilista

Kesän aikaan Suomessa sattuu ja tapahtuu, kun koko maa herää talvihorroksestaan. Kesän kalenteri on täynnä festareita, keikkoja ja muita tapahtumia joissa vierailee tuhansia suomalaisia, sekä ulkomaalaisia ihmisiä. Keikat ja muut tapahtumat ovat hauskoja, mutta myös melko rankkoja tapahtumia ja niihin kannattaakin varautua huolellisesti, ihan vain jotta voi tehdä omasta elämästään hieman helpompaa. Olemme tähän artikkeliin

Nauti konserteista kotona

Musiikista voi nauttia, missä ikinä onkin. Parasta konsertit ovat tietenkin livenä, mutta nykyään konserteista voi nauttia myös kotona. Festivaalit lähettävät live-streameja, jotta kaikki pääsevät nauttimaan omien suosikkiensa esiintymisestä. Parasta näissä live-streameissa on, että ne ovat lähes aina ilmaisia. Tosin poikkeustilanteen aikana monet yhtyeet ja artistit ovat heittäneet maksullisia keikkoja siten, että lipun ostaneet ovat päässeet
sensational