Konsertit Olympiastadionilla Helsingissä
Raitiovaunu 10:ssä istuessa voi ikkunasta ulos katsoessa bongata valkean 72 metriä korkean tornin lähestyvän, tuon hulppean Helsingin maamerkin. Kyseessä on Helsingin Olympiastadion, joka avattiin neljän rakennusvuoden jälkeen vuonna 1938.
Merkittävien kansanjuhlien, massatapahtumien ja urheilutapahtumien, kuten vuoden 1952 Olympialaisten lisäksi stadionilla järjestetään isoja konsertteja, joissa esiintyy niin kotimaisia kuin maailmanluokankin tähtiä. Olympiastadion vetää sisäänsä liki 40 000 katsojaa, joista noin 14 000 on katettuja.
Merkittävä saavutus kotimaisille artisteille
Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana Olympiastadionin lavalle on kiivennyt vain muutama kotimainen artisti, ja suomalaisten esiintymistä stadionilla pidetäänkin erittäin merkittävänä virstanpylväänä muusikon uralla. Saavutukseen ovat yltäneet laulajankokoonpano Mestarit vuonna 1999, räppäri Cheek kahdesti vuonna 2014 sekä kansansuosikki Jari Sillanpää vuonna 2015.
Suomiräppäri Cheekin Olympiastadionin valloitus tuli kansalle melkoisena yllätyksenä, sillä konsertti oli ensimmäinen yksittäisen suomalaisen esiintyminen Stadionilla. Sitä pidettiin yhtenä Cheekin uran kohokohtana, mitä se eittämättä olikin ja on vielä tänäkin päivänä. Kyseinen keikka myytiin lähes hetkessä loppuun ja esiintymispäiviä tarvittiinkin tästä syystä kaksi yli 80 000 katsojaa varten.
Upeita ulkomaantähtiä
Stadionille kansainvälisiltä vesiltä onkin sitten saapunut esiintymään useampi artisti, ja potin räjäyttikin The Rolling Stones ensimmäistä kertaa vuonna 1970. Tämä ei yhtyeelle kuitenkaan riittänyt, vaan bändi palasi ”Stadikan” lavoille vielä huimat neljä kertaa. The Rolling Stonesin eli tutummin Rollareiden jälkeen alkoi varsinainen tähtivyöry Helsingin Olympiastadionin lavoille.
Yhden esiintymisen lavalla ovat tehneet Tina Turner, Dire Straits, Elton John, Genesis, Paul McCartney, Madonna, Muse sekä One Direction. Nälkäisempiä olivat legendaarinen edesmennyt Michael Jackson, australialainen rockyhtye AC/DC sekä yhdysvaltalainen metallimusiikin kuningas Metallica, jotka tekivät tuplabuukkaukset Stadikalle, eli esiintyivät kahtena lähes peräkkäisenä päivänä tai kahtena eri vuonna.
Brittiläisestä heavy metalin suurtekijästä Iron Maidenista, kuin myös kansainvälisistä poprock yhtyeistä U2:sta ja Bon Jovista on päästy nauttimaan kolme kertaa, mutta vielä pidemmän korren veti aikoinaan Bruce Springsteen neljällä esiintymisellä. Isoja maailmantähtiä on ollut myös lämmittelemässä kuuluisia yhtyeitä ja artisteja, kuten Suomen ylpeys, Ville Valon tähdittämä H.I.M., Slipknot, ZZ Top, Amorphis, Alice Cooper, Mew sekä nuori suomalaismenestyjä Isac Elliot.
Mitä seuraavaksi nähdään?
Tulevaisuuden keikat ovat muutaman vuoden jäähyllä, sillä Olympiastadion käy läpi suurremontin vuodesta 2016 vuoteen 2019 asti. Kyseisenä aikana Stadikkaa uudistetaan ja siitä pyritään muodostamaan monitoimiareena, jonka tarkoituksena on täyttää kansainvälisten suurtapahtumien kriteerit. Toivomme, että muutaman vuoden odotuksen jälkeen Helsingin ylpeys aukeaa entistä isompana ja näyttävämpänä, voidakseen tuoda iloa kansalle jatkossakin vielä pitkään.