Myös lemmikkisi nauttii musiikista

Jokainen lemmikin omistaja haluaa rakkaalle perheenjäsenelleen parasta. Yleensä perusasiat ovatkin kunnossa: eläin saa hyvää ruokaa ja laadukkaita leluja https://www.zoo.fi/ sekä huomiota. Perinteisiä virikkeitäkin riittää. Sen sijaan vähälle huomiolle jäävät usein äänten tarjoamat virikkeet. Tutkimusten mukaan musiikin kuuntelulla on koiralle monia myönteisiä vaikutuksia, joten musiikkia soisi hyödynnettävän laajemminkin lemmikin parhaaksi. Musiikin tarjoaminen koiralle on myös äärimmäisen yksinkertaista. Ei tarvita kuin musiikin lähde ja rauhallinen kotiympäristö.

Musiikin on todettu tutkimuksissa rauhoittavan koiria. Musiikin soidessa koirat makailevat ja lepäilevät enemmän ja haukkuvat vähemmän. Stressaavassa ympäristössä, kuten kennelissä, koirat ovat musiikin avulla saaneet levottomuutensa hallintaan. Tutkimuksissa musiikki on hidastanut sydämen sykettä normaalille tasolle.

Oma soittolista jokaiselle==

Millaista musiikkia lemmikille sitten kannattaisi soittaa? Asiaa on tukittu runsaasti, joten tietoa on saatavilla, vaikka kannattaakin muistaa, että jokainen lemmikki on yksilö oman makunsa kanssa. Tutkimuksissa klassisen musiikin hyvää tekevä merkitys on korostunut. Mikäli koirille on soitettu testimielessä klassista, heviä, popmusiikkia ja ihmisten puhetta, klassisen musiikin aikana ne ovat makailleet enemmän ja haukkuneet vähemmän. Hieman yllättäen äänikirjan kuuntelemisella oli klassiseen musiikkiin verrattavia vaikutuksia. Tästä voidaan päätellä, että klassinen musiikki luo samanlaista turvallisuuden tunnetta kuin yhtäjaksoinen, rauhallinen kontakti ihmisen kanssa,

Lemmikeille on nykyään tarjolla paitsi tarkkaan ainesosiltaan eläimen parhaaksi suunniteltua ruokaa https://www.zoo.fi/ myös jopa omia soittolistoja! Näihin on koottu musiikkia, jonka uskotaan rentouttavan lemmikkiä. Erilaisissa suoratoistopalveluissa lemmikille voi luoda soittolistoja myös itse esimerkiksi sen perusteella, minkälainen luonne lemmikillä on tai minkä lajin edustaja on kyseessä.

Iloa, rentoutumista, energiaa

Mikäli ajatus musiikin soittamisesta omalle lemmikille tuntuu vieraalta tai jopa vähän hassulta, asiaa kannattaa kuitenkin kokeilla. Tutkimuksen mukaan yli 70 prosenttia lemmikin omistajista soittaa lemmikilleen musiikkia. Sama tutkimus kertoo, että 42 prosenttia omistajista uskoo, että heidän lemmikillään on jokin suosikkimusiikkityyli. 69 prosenttia omistajista lauloi lemmikilleen ja 57 prosenttia jopa tanssi sen kanssa! Voisivatko kaikki nämä lemmikin omistajat olla väärässä?

Voidaan ajatella myös sitä, kuinka suuri ilon, rentoutumisen ja energian lähde https://tsukicon.fi/musiikki-rentoutumismuotona/ musiikki on meille ihmisille. Miksi se ei olisi sitä myös lemmikeille, joiden kuuloaisti on usein herkempi kuin ihmisen. Lemmikeille on jopa sävelletty varta vasten musiikkia. Toisaalta taas vanhat tutut ihmisten suosikit ovat selvästi miellyttäneet myös eläimiä. Esimerkiksi Tonava kaunoinen on saanut koetilanteissa koirat jopa tärisemään mielihyvästä!

Musiikin vaikutukset eivät rajoitu kissoihin ja koiriin, kertovat tutkimukset. Esimerkiksi klassista musiikkia kuuntelevien lehmien lypsyaika on lyhyempi kuin lehmien, joille ei soiteta mitään musiikkia. Samalla maidon tuotanto kasvoi. Niin ikään klassinen musiikki vaikutti positiivisesti rottiin, sillä niiden muistin ja oppimiskyvyn todettiin paranevan. Varsinaisiin konsertteihin ja festareille kannattaa lähteä ihmisporukassa, mutta kotona musiikista voi nauttia lemmikin kanssa. Kun lemmikki on yksin kotona odottelemassa, sille voi jättää mieluista musiikkia kuunneltavaksi.

sensational