Rebecka Arkiv

Pidä musiikkiteemaiset juhlat kotonasi

Aina ei tarvitse lähteä keikalle tai festareille, jotta voit nauttia musiikista. Oletko ikinä miettinyt pitäväsi musiikkiteemaisia juhlia kotonasi? Musiikki nostattaa juhlien tunnelmaa ja jos vielä vieraat pukeutuvat esimerkiksi tutuiksi artisteiksi, nousevat juhlat suorastaan uudelle tasolle. Juhlateema sisustusta myöten Juhliin voi luoda tietyn teeman aina sisustusta myöten. Hyviä teemoja ovat esimerkiksi hippiaika tai heavy metal -musiikki.

Rammstein Suomeen – jälleen kerran

Rammsteinin fanit ilahtuivat, kun tieto yhtyeen saapumisesta Suomeen julkaistiin. Rammstein on keikkaillut Suomessa kohtalaisen usein, mutta tahti näyttää nykyisin olevan vain kiihtymään päin. Yhtye saapuu Suomeen jälleen vuonna 2023, mikä on tietysti saanut Suomen kansan sekaisin. Liput alkoivat liikkumaan heti, kun ne tulivat myyntiin. Rammsteinin keikalle lippuja ostettaessa täytyykin olla nopea, jotta saa varmasti liput

Myös lemmikkisi nauttii musiikista

Jokainen lemmikin omistaja haluaa rakkaalle perheenjäsenelleen parasta. Yleensä perusasiat ovatkin kunnossa: eläin saa hyvää ruokaa ja laadukkaita leluja https://www.zoo.fi/ sekä huomiota. Perinteisiä virikkeitäkin riittää. Sen sijaan vähälle huomiolle jäävät usein äänten tarjoamat virikkeet. Tutkimusten mukaan musiikin kuuntelulla on koiralle monia myönteisiä vaikutuksia, joten musiikkia soisi hyödynnettävän laajemminkin lemmikin parhaaksi. Musiikin tarjoaminen koiralle on myös äärimmäisen

Oman konsertin mukavuus

Korona on pitänyt kaikki paikat melko lailla kiinni jo toista vuotta ja moni kaipaa jo konsertteihin. Toisaalta osa on huomannut, että musiikista voi nauttia ihan uudella tavalla yksin ja juuri silloin kuin itse haluaa. Kodin torkkupeitot ja muut omat välineet pitävät huolen siitä, että saat nauttia musiikista ihan omilla ehdoillasi ja kodinomaisessa tunnelmassa. Oman konsertin

Pakkauslista ulkomaan festareille

Monen musiikinystävän unelmana on päästä festareille, jotka ovat ulkomailla. Tämä onkin helppo toteuttaa nykyaikana, mutta tiettyjä asioita tulee kuitenkin ottaa huomioon. Alla listaamme asioita, jotka tulisi ottaa huomioon, kun suunnitelmissa on lähteä festivaaleille ulkomaille. Perinteiset festivaalit Suomessa vaativat oman valmistautumisensa, mutta ulkomaille lähtiessä astuu kuvioon mukaan tiettyjä asioita, joita Suomessa ei tarvitse ottaa huomioon. Ota

Keikkavieraan muistilista

Kesän aikaan Suomessa sattuu ja tapahtuu, kun koko maa herää talvihorroksestaan. Kesän kalenteri on täynnä festareita, keikkoja ja muita tapahtumia joissa vierailee tuhansia suomalaisia, sekä ulkomaalaisia ihmisiä. Keikat ja muut tapahtumat ovat hauskoja, mutta myös melko rankkoja tapahtumia ja niihin kannattaakin varautua huolellisesti, ihan vain jotta voi tehdä omasta elämästään hieman helpompaa. Olemme tähän artikkeliin

Nauti konserteista kotona

Musiikista voi nauttia, missä ikinä onkin. Parasta konsertit ovat tietenkin livenä, mutta nykyään konserteista voi nauttia myös kotona. Festivaalit lähettävät live-streameja, jotta kaikki pääsevät nauttimaan omien suosikkiensa esiintymisestä. Parasta näissä live-streameissa on, että ne ovat lähes aina ilmaisia. Tosin poikkeustilanteen aikana monet yhtyeet ja artistit ovat heittäneet maksullisia keikkoja siten, että lipun ostaneet ovat päässeet

Miksi mennä festarille tai keikalle?

Livemusiikki – asia, joka kannattaa kokea. Keikkoja löytyy monenlaisia, eri hintaluokasta ja kaikista mahdollisista musiikkigenreistä. Festareiden tunnelmassa ja livekeikoissa on sitä jotakin, sitä jotakin, mitä on vaikea sanoin kuvailla. Se tulee kokea itse. Musiikki tarjoaa kaikille kuuntelijoille erilaisia elämyksiä, se on osa jokapäiväistä arkeamme ja läsnä tärkeissä juhlissa ja tilaisuuksissa. Musiikki voi soida taustalla huomiota

Musiikki rentoutumismuotona

Moni kuuntelee mielellään musiikkia vapaa-ajallaan. Joku tykkää kuunnella kaiuttimista kovalla volyymillä rokkia kun taas toinen nauttii hieman rauhallisemmasta menosta, vaikkapa jazzista tai bluesista. Jokaisella on oma suosikkinsa musiikkityyleissä ja siksi musiikkilajeja onkin todella paljon. Kannattaako musiikkia sitten käyttää rentoutumismuotona? Kannattaako musiikkia kuunnella kuulokkeilla, vai onko livenä koettu konsertti vaikkapa suurella stadionilla aina parempi vaihtoehto? Lue

Nämä festarit kannattaa kokea ainakin kerran elämässä

Moni haaveilee kesän tullen festarireissuista, mutta esimerkiksi aika tai budjetti saattaa tulla vastaan festareita suunnitellessa. Etenkin jos tarkoituksena on myös lähteä lomamatkalle. Mutta ei hätää, halutessasi voit yhdistää matkan ja festarikokemuksen, kun matkustat ulkomaille ja käyt siellä festareilla. Tutustuimme muutamiin maailmalla kuuluisiin festareihin, jotka kannattaa kokea ainakin kerran elämässä. Osa kävijöistä palaa näille uudestaan vuosi
sensational