Onko festareiden suosiolle loppua näkyvissä?

Maamme on talvella pimeä ja kylmä paikka, jossa ihmiset pysyttelevät lähinnä sisätiloissa ja käyvät ulkona vain silloin kun on pakko. Kesällä sen sijaan nautimme lähes ympärivuorokautisesta valosta, ja ihmiset heräävät henkiin aivan uudella tavalla. Suomen kesä onkin tapahtumia täynnä, ja näistä tapahtumista suosituimpia lienevät festarit, jotka keräävät tuhatpäin musiikin ystäviä nauttimaan kesäsäästä ja mukavasta tunnelmasta. Osa meistä viettää mieluummin aikaansa sisustustuotteiden myymälöissä, mutta valtaosa etenkin nuorista menee mieluummin festareille.

Festareiden nousu tapahtui 1970-luvulla

1970-luvulla nuoriso oli villiä ja poliittisesti aktiivista. Noihin aikoihin agraarinen, kristillinen yhteiskuntamme alkoi muuttua ja liberalisoitua. Myös lainsäädännössä tapahtui muutoksia, sillä äänioikeusikärajaa laskettiin 18 vuoteen, kuten myös täysi-ikäisyyden rajaa.

Aiemmin nuoriso vietti vapaa-aikansa maataloustöissä, mutta nyt yhä useampi nuori asuikin kaupungissa. Niinpä vapaa-aikaa oli entistä enemmän, ja se käytettiinkin yhä useammin festareilla, kun maan vaurastumisen myötä se oli myös taloudellisesti mahdollista. Ei sovi myöskään unohtaa autojen merkitystä. Noihin aikoihin autoja alkoi näkyä jokaisen talon pihassa, ja niillä oli näppärä huristaa festareita katselemaan.

Vaurastuminen toi festivaalit, mutta lamat eivät niitä vieneet

1970-luvulla maamme koki taloudellisesti kovia aikoja öljykriisin myötä. Lama jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi ja vaikutuksiltaan rajalliseksi, eikä juuri tuntunut festareilla. Seuraava vuosikymmen olikin taas taloudellisen menestyksen aikaa, kunnes tultiin 1990-luvulle. Esimerkiksi Ruisrock koki vakavia talousvaikeuksia 1990-luvulla. Vaikeuksista kuitenkin selvittiin muun muassa pullauttamalla kalleimpia artisteja pois festareilta.

Mikä festareilla viehättää?

Kun on töissä, haluaa vapaa-ajalla tehdä jotakin aivan poikkeavaa. Arkena meitä säätelevät työnantajan ohjeet, käyttäytymissäännöt ja muut rajat, mutta festareilla alkoholin virratessa moni heittää nämä ajatukset romukoppaan ja nauttii täysin siemauksin vapaudesta. Sinkuille festarit ovat tietysti eräs paikka, jossa kumppanin voi löytää, ja moni meistä on mahdollisesti myös saanut alkunsa festareilla.

Festareille mennään toki myös itse musiikin takia. Siinä missä aiemmin suosionsa huipulla olivat ulkomaiset kovan rahan artistit, ovat kotimaiset artistit nykyään kenties suositumpia kuin koskaan aiemmin. Huippuartistien lisäksi lavoilla nähdään toki myös vähemmän tunnettuja artisteja, joista moni on lähellä läpimurtoaan. Näille artisteille ratkaiseva eteenpäin työntävä voima voikin olla putkeen mennyt keikka.

Viimeaikaisia trendejä festareilla

  • Kävijäkunta monipuolistuu

Siinä missä aiemmin festareiden kävijäkunta oli nuorta, tulevat paikalle nykyään kaikenikäiset. Tähän on selityksenä ainakin kaksi asiaa. Festareiden alkuaikoina nuoria olleet ovat nyt jo lähellä eläkeikää, ja haluavat jatkaa nuorena aloitettua festareillakäyntiä. Lisäksi myös alaikäisiä näkee festareilla entistä enemmän vapaaehtoistyössä.

  • Palvelu paranee

Ylen artikkeli kertoo lisäksi, että siinä missä aiemmin festareilla ei juuri palveluja ollut kaljateltan ja makkaraperunatarjoilun lisäksi, nykyään palvelua saa ja siitä ollaan myös valmiita maksamaan. Aiemmin ratkaisi vain musiikki ja artistien taso, mutta nyt merkitsevämpää on kokonaisuus.

Onko festareiden suosiolle loppua näkyvissä?

Juuri nyt näyttää siltä, että festareiden suosio vain kasvaa kasvamistaan. Maamme taloudellinen tilanne on kohentunut, mikä varmasti auttaa festareiden järjestäjiä. Tärkein festareiden huolenaihe tulevaisuudessa lienee turvallisuus, sillä festariväki on ollut sekä terroristien että seksuaalisten häiritsijien kohteena. Muita uhkia festareille ovat artistitarjonnan yksipuolistuminen sekä se, että älypuhelimien kanssa kasvava sukupolvi ei välttämättä tulevaisuudessa enää näe tarvetta mennä paikan päälle. Nuoret seuraavat mahdollisesti mieluummin tubettajia ja käyvät pienemmissä Meet & Greet -tapahtumissa suosikkejaan moikkaamassa.

sensational